Erja Lyytinen hyvää oloa etsimässä

15.4.2018 | Sonja Toivola

HYVÄÄ OLOA ETSIMÄSSÄ!

Minulle on aina maistuneet hyvät oluet, viinit ja makeiset. Lisäksi elämäntyylini keikkailevana muusikkona on hyvin repaleista ja liikunta jää helposti vähemmälle. Pari vuotta sitten aloin kiinnostua todella omasta terveydentilastani, halusin jaksaa paremmin ja saada kehoni kuntoon kaksosraskauden jäljiltä. Hektinen muusikon ja yrittäjä-äidin elämä vaatii uhrauksia, joten aloin tietoisesti muuttamaan ruokavaliotani, sekä hain myös apua kehoni kuntoutukseen fysioterapiasta. Selvisi myös, että kärsin vatsalihasten erkaumasta. Huomasin, että ympärilläni on paljon muitakin naisia, jotka tarvitsivat apua raskauden jälkeiseen kehonhuoltoon.

Apua oli kuitenkin vaikea löytää ja saada. Etsimisen jälkeen löysin kuitenkin fysioterapeutti Ira Rissasen. Ystävystyimme Iran kanssa, joka on edelläkävijä äitiysfysioterapiaan erikoistuneista fysioterapeuteista. Minulle tuli myös mahdollisuus lähteä mukaan partnerina Iran perustamaan Femihealth – hyvinvointiyritykseen. Femihealth on terveystalo, jonne naiset voivat tulla missä vaiheessa elämää tahansa hakemaan apua kehonsa toimintaan ja hyvinvointiin. On mahtava olla mukana tarjoamassa palveluita meille ihanille naisille ja ihailla kun naiset säkenöivät! Autetaan naisia nauttimaan kehostaan ja elämästään! Femihealth tarjoaa muun muassa osteopatiaa, fysioterapiaa, erilaisia liikunnallisia tunteja, kuten äitiysjoogaa ja myös kouluttaa alan ammattilaisia.

Nautin edelleenkin herkuista silloin tällöin, mutta olen alkanut tarkkailla mitä syön ja kuinka liikun. Teen lähes joka päivä edelleen kehonhuoltoa, sillä se auttaa jaksamaan minua tekemään sitä mitä rakastan suunnattomasti: kiertue-elämää ja soittamista yleisöille ympäri maailman!


Kotilääkäri (03/2018) teki minusta kansijutun, jossa kerron omista kokemuksistani kohti parempaa elämää. Käy lukaisemassa! https://kotilaakari.fi/

Toivotan teille kaikille hyvinvointia päiväänne!

Tässä minun kolme kohtaa, jolla aloitin itse tien kohti parempaa olotilaa:

-Ruokavalio kuntoon! Vähensin punaista lihaa ja oloni on keventynyt huomattavasti! Tykkään syödä suuria määriä. Lisäsin kasviksia lautaselleni, niitä voi syödä kuinka paljon vaan saamatta liikaa kaloreita.

-Liiku säännöllisesti. Hyötyliikunta on ilmaista. Kävelen mieluusti portaat ylimpään kerrokseen, tai jätän ratikan välistä. Painavien vahvistimien ja instrumenttien kantaminen eli roudaaminen on parasta hyötyliikuntaa!

-Älä stressaa. Vastoinkäymisiä on aina elämässä. Isompia ja pienempiä. Kun hyväksyy sen, on helpompi selvitä ikävistä tapahtumista ja mennä eteenpäin.

Erja Lyytinen

Copyright: OLGA POPPIUS MTV Tähdet, Tähdet