Lantionpohjan sisätutkimus on lantionpohjan fysioterapian kunkku tai kuningatar!

7.3.2020 | Ira Rissanen

Tiesitkö, että lantionpohjasta löytyy fysioterapiassa kaikista eniten tutkimusnäyttöä? Lantionpohjan fysioterapeutteina voimme nojata työssämme vahvaan näyttöön. Näyttöä on mm raskausajan harjoittelusta, kuinka lantionpohjan lihasten harjoittelulla voidaan ehkäistä virtsankarkailua tai harjoittelulla helpottaa synnytystä ja siitä palautumista.

Yksi tutkimusten tuottaja on ylitse muiden,  Kari Bø, joka on  liikuntatieteen ja fysioterapian professori Oslon yliopistosta sekä Norjan urheilutieteiden yliopiston (Norwegian School of Sport Sciences) johtaja. Hän on julkaissut yli 230 tutkimusta. Lisäksi hän on ollut mukana mm. Kansainvälisen Olympiakomitean asiantuntijaryhmässä laatimassa tutkittuun tietoon perustuvia katsauksia raskautta suunnittelevien, raskaana olevien ja synnyttäneiden naisurheilijoiden harjoittelusta. Kari Bø on Oslon yliopistossa vaikuttanut satoihin lantionpohjan tutkimuksiin.  Karin saimme keväällä 2018 vierailulle FemiHealth- ammattilliseen koulutukseen. Tutkimusten ja tiedon määrä hengästytti.

Kari Bø FemiHealth kouluttajana 2018

Olet ehkä kuullut lantionpohjan tutkimisesta EMG- elektrodin avulla sekä sähköharjoittelusta? EMG- elektrodi asetetaan emättimeen tai peräaukkoon ja sen avulla tarkastellaan lihasten sähköistä aktivaatiota. Tämä antaa tietoa lihasten sähköisestä toiminnasta, mutta ei kuitenkaan supistuksen suunnasta tai yksittäisistä lantionpohjan lihaksista. EMG- elektrodi voidaan yhdistää sähkölaitteeseen ja sitä voidaan käyttää apuna  tunnottomuuden hoidossa, rentouttamisen apuna, kivun hoidossa tai lihaskuntoharjoittelun  tukena.

Ultraääni kuvantaminen on yleistynyt lantionpohjan tutkimisessa ja harjoitteiden ohjaamisessa. Ultraäänellä voidaan kuvantaa häpyluun päältä virtsarakon läpi tai välilihan kautta lantionpohjan toimintaa. Kuvantaminen on lempeä tapa lantionpohjan tutkimiseen. Kuukautiset tai jälkivuoto ei ole ongelma , jos kuvannetaan virtsarakon läpi. Ultraääni kuvannus auttaa myös visuaalisesta palautteesta oppivaa asiakasta hahmottamaan oman lantionpohjan toimintaa.

Kuvantava ultraääni

Yksi tutkimistapa on kuitenkin ylitse muiden ja se on lantionpohjan lihasten tutkiminen käsin sisätutkimuksessa. Kuvassa on naisen lantiokori ja kaikki punaiset osat ovat lantionpohjan lihaksia. Sisätutkimuksessa arvioidaan näiden lihasten yhteistoiminta sekä puristusvoimaa. Lisäksi tutkitaan yksittäisten lihasten elastisuus ja supistus-/ rentoutuskyky. Tutkimisen yhteydessä voidaan arvioida lihasten toiminta ponnisteltaessa esim yskäistessä. Tutkimisen jälkeen on luontevaa käsitellä mahdolliset kireydet lihaksista tai arpikudoksesta ja tasapainottaa näin  lantionpohjan lihasten toimintaa. Yleinen kommentti tutkimuksen jälkeen on , että näin tarkasti minua ei ole koskaan aiemmin tutkittu! Tyypillistä on myös, että kommentoidaan kuinka informatiivista tutkiminen oli.

Lantionpohjan lihakset punaisella lantiokorissa

 

Kari Bø:n mukaan paras tapa edetä lantionpohjan harjoittelussa:

1. Sisätutkimus ja  harjoitteidenohjaus

2. Ryhmässä 2-3 kertaa viikossa harjoitteleminen omien kotiharjoitteiden lisäksi.

3. Edistymisen tarkistaminen henkilökohtaisella käynnillä.

Ps. FemiHealth- ryhmät toimivat erinoimaisesti ryhmäharjoitteluun!

Näillä kaikilla edellä mainituilla tutkimistavoilla on mahdollista tutkia vastaanotollani. Tutkimismuoto perustuu asiakkaan toiveeseen, kuinka haluaa tulla tutkituksi.  Toki osaan vastata kysymykseen, mikä tapa haastattelun perusteella on tarkoituksen mukaisin. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolle!