Suojaan sullottu suru

17.10.2020 | Tuula Schoultz

Kun minulta, Tuulalta, turvallisessa ympäristössä kysyttiin onko sinulla surua, yllätyin itsekin reaktioni voimakkuutta. Luulin käsitelleeni surun. Olihan äitini poismenosta jo kohta kaksi vuotta. Kuitenkin asiaa hetken mietittyäni, muistin juuri viikko sitten miettineeni suunnatonta ikävän tunnetta. Olin juuri iloisena ajatellut soittavani äidilleni ja kertovani ”yhden jutun”. Siinä hetkessä havahduin järjettömän suureen ikävän tunteeseen. Kyyneleet kihosivat silmiini. Päätin mennä vähän sivuummalle tunteeni kanssa, jotta en huolestuttaisi läheisiäni kyynelilläni. Eihän tässä mitään hätää ole. Enhän minä nyt enää oikeastaan näin surullinen voi edes olla, kun aikaa on kulunut jo niin paljon. Havahduin ehkä kulttuuriseen tapaan ajatella, että vuosi on ymmärrettävää olla surullinen, kun on ensimmäinen joulu, juhannus tai syntymäpäivä, mutta enhän minä nyt enää voisi näin paljon surra.

Kun olin tunnustanut surun tunteen ääneen, muistin toisen ison surua aiheuttaneen tapahtumaketjun vuotta aiemmin. Olin kokenut suunnatonta surua läheisteni kokemasta kohtelusta työyhteisössä. Seuraavaksi koin suunnatonta surua, kun oma yli vuosikymmenen tekemäni työ muuttui täysin. Oli juuri ehtinyt kulua se ”hyväksyttävä vuoden suruaika” äitini poismenosta. Tuolloin jouduin kohtaamaan lähes viidentoista vuoden ajan tekemäni työn ja luottamuksen täyden romuttumisen.

Olen toimeen tarttuva ja asioita aikaansaava, joten jälleen kerran rakensin elämäni uudelleen. Olin tutustunut fysioterapeuttikollegaan Iraan, jonka kanssa aloimme rakentaa yhteistä yritystä. Sain uutta ajateltavaa, joka auttoi eteenpäin. Seuraavan yllätyksen saimme, kun koko maailma suljettiin pandemian vuoksi kaksi viikkoa ennen yrityksen uusien toimitilojen avaamista. Meitä kuitenkin kannatteli erittäin tärkeät asiat. Meillä oli arvostus toisiamme kohtaan, ammattitaito ja ennen kaikkea luottamus toisiimme. Meillä on myös ollut myös alusta lähtien erittäin avoin ja rehellinen suhtautuminen toinen toisiimme. Olemme alusta asti voineet luottaa ja meille on tärkeää, että yrityksessämme tunteet ovat sallittuja ja niille on tilaa.

Nyt suruni lähti uudestaan liikkeelle ollessani akupunkturistin vastaanotolla. Sari Tjurin- Zeiger kohtasi minut erittäin holistisesi. Hoidon jälkeen yhtiökumppanini Ira kysyi miten hoito meni? Kerroin heille molemmille rehellisesti edelleen sisälläni olevan suunnattoman surun ja ikävän. Vaikka olin tuon ”kuuluisan vuoden” jo surrut, oli elämääni tullut järjettömän suuria muutoksia heti tuon vuoden jälkeen. Minulla ei ollut ollut tilaa surulle. Nyt, kun omassa elämässäni sekä työpaikalla tunteille on jälleen tilaa, pystyin tunnistamaan ja kohtaamaan tuon tunteen.  Nyt elämässäni on jälleen tilaa surulle, jonka olin sullonut suojaan odottamaan.

Hakeuduin akupunkturistin vastaanotolle hoidattamaan kroonisesti ärtyneitä poskionteloitani sekä käden kuormittuneisuutta. Vastaanotolta lähdin ulos havahtuneena jälleen kerran siihen miten tärkeää on saada tuntea ja tulla kuulluksi tunteessa. Tätä kohtaamista ja hoitotilannetta voin kuvata todellisena holistisena ihmisen kohtaamisena.

Me FemiHealthillä pidämme itse itsestämme huolta holistisesti sekä kohtaamme asiakkaamme samalla tapaa. On upeaa saada tehdä myös yhteistyötä muiden kokonaisvaltaisesti ihmisen kohtaavien terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Kehomme kertoo paljon, kun sitä oppii kuuntelemaan.

Kuvauspaikka Alpo Jaakolan patsaspuisto, Haapojen nainen

Iran ja Tuulan vastaanotolle pääset varaamaan ajan täältä: https://www.femihealth.fi/ajanvaraus/

https://www.facebook.com/femihealth

Sari Tjurin-Zeiger vastaanotolle pääset varaamaan ajan täältä: https://ajanvaraus.eiransairaala.fi/fi

https://www.facebook.com/AkuPointti

#femihealth #holistinenhoito #tunteet #kehokertoo #kehontuntemus #tunteettyöpaikalla #akupunktio #kiinalainenlääketiede